torstai 20. heinäkuuta 2017

Rengasmatka suomessa etappi 10

Tulimme aamusta Irman-siskon luokse.
Irmalla ja Intolla on kaunis puutarha.

Kiertelimme heti pihan ja ihailimme kukkia.

Perunan naatit olivat isot.
Kasvihuoneessa tomatteja ym.

Taka rinnekin oli täys kukkaa.

Särkyneet sydämmet isoja

Oli niin kaunis ilma ja lapset leikkivät ulkona keinussa.

Rebekka halusi pihalleen samanlaisen keinun

Siitä otti kuvia että rakentaa itse samanlaisen.

Kahvin jälkeen lähdimme katsomaan maataloon mitä heidän pellolla on.

Matkalla sinne söimme mansikoita.
Pelto oli niitetty ja heinät melkein kuivia.
Tuoksuivat niin ihanalle.

Kukkia myös oli tienreunat täys.

Tässä Reily näyttää voikukkaa.
Onhan sekin kaunis.

Matkalla oli myös penkki, mutta sen oli hämähäkki varannut ruokapaikakseen.
Perhosta siinä söi.

poni juoksi aidan reunalle kun huomasi meidät.
Tytöt sitä taputtelivat.

Samoin mullikat tulivat juomapaikalle.

Vasikoitakin siellä oli

Iso sonni oli pelottavan näköinen.
Kuvaa ei tainnut tulla.

Siinä vasikka on aterialla.

Reily keräsi takaisin tullessa käpyjä ja vähän kaikkea.
Halusi tehdä taulun.

Tässä se taideteos on.

Stella siinä mietteissään.

Söimme Irman tekemää hyvää ruokaa ja sitten lähdimme kummityttö Eilan luokse. 

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Laitan tänne vain lastenlasten ja lastenlalstenlapsien kanssa matkatessa.

      Poista